Alppiruusut
- Kuninkaalliset torvensoittajat
Menestyminen
Luonnostaan rodot menestyvät hyvin suomalaista metsäpuutarhaa muistuttavissa olosuhteissa. Missä kasvaa harvakseltaan esim. mäntyjä tai muita syväjuurisia puita. Aluskasvillisuutena voi mainiosti olla vaikkapa puolukka- tai mustikkakasvustoa. Kasvupaikka mielellään kosteahko, jonka pH on 4,5 - 5,5 välillä. Rakennetussa pihapiirissäkin ne pitävät siitä, että ympärillä on muitakin kasveja, joko pieniä puita tai pensaita. Samoin erilaisten monivuotisten kukkien käyttö rodoryhmässä lisää niiden viihtyvyyttä.
Hoito
Kun alppiruusut on istutettu oikeaan paikkaan, niin niiden vuosittainen hoito on helppoa. Keväällä kun maa on jäässä kannattaa niiden ikivihreää lehdistöä suojata esim. havuilla, tai meiltä saatavilla varjostuskankailla ja harsoilla. Muista lannoittaa keväällä heti maan sulettua kloorittomalla kevätlannoitteella. Kastele kuivina aikoina - varmista keskikesällä, että annat rodoillesi meiltä saatavaa SYYSRAVINNETTA. Anna se jo heinä- /elokuun aikana! Varusta rodosi talvea vastaan vaikkapa haravoimalla syksyn lehdet juuristoalueelle estämään maan liiallista jäätymistä. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin esim. myymälöistämme saatava männynkuorikekkin. Sitten vaan talven lumet juurille suojaamaan - huolehdi kuitenkin, ettei lumi paina oksia poikki.
Pistä sinäkin alppitorvet soimaan! Se on hiljaista huhuilua kaukaisilta vuorilta - omassa pihapiirissäsi!

Anna H. Hall
Tämä jakushimanum-lajike viihtyy meillä erinomaisesti. ”Jakut” ovat matalia, kasvustoltaan laakeita, limppumaisia palloja. Kukkien väri nuppuasteella on herkän ruusunpunainen ja avautuessaan lähes valkoinen! Kukkiessaan pensas peittyy kokonaan kukkien peittoon. Lehdistö on muodoltaan kapeaa ja keväisin upean hopeisen nukan peittämä. Anna H. Hall pitää auringosta, joten istuta se avoimelle kasvupaikalle.

Henrys´s Red
Henry´s Red on luonnonvaraisen puistoalppiruusun vapaapölytteinen jälkeläinen, eikä kukkien punaisuus haalistu edes kukinnan loppuvaiheessa. Lajike on hyvin kestävä; Suomessa on kokemuksia jopa yli -30 C pakkasista, joissa ”Henry” on talvehtinut mainiosti! Se saavuttaa yli metrin korkeuden, on kasvustoltaan kevyehköä ja ”avointa” joten Henry on parhaimmillaan ryhmissä.

Boule De Neige
”Lumipallo” on ollut jo vuonna 1936 Mustilan taimitarhojen hinnastossa, jossa sitä mainostettiin kauniiksi ja kestäväksi. Pensaat ovat matalahkoja ja tuuheita. Ne kukkivat lähes joka vuosi runsaasti, lumenvalkoisin, pallomaisin kukinnoin. Kukinto on parhaimmillaan hieman ennen useimpien muiden alppiruusujen pääkukintaa, kesäkuun alussa.

Landmark
Landmark kuuluu Karolinanalppiruusuihin, jotka ovat kotoisin Pohjois- ja Etelä-Carolinan vuoristosta. Se kuuluu lepidootteihin - suomullisiin lajeihin. Lehdistö on kapeaa ja erityistä on myös lehdistön ryytimäinen tuoksu! Landmarkin kukinta on suurta ja ryhmässään poikkeuksellisen upeata, väriltään huomiotaherättävän punainen.