ALPPIRUUSUJEN HOIDON ABC
A. Suurin osa alppiruusuista viihtyy puolivarjoisalla kasvupaikalla. ”Jakut” voi istuttaa myös aurinkoiselle mutta ei paahteiselle paikalle.
B. Valitse kasvupaikaksi turve- ja humuspitoinen sekä soralla kevennetty maa. Maanparannukseen sopii Kekkilän Havu- Rodomulta, jota saa 50 l:n säkeissä.
C. Älä kalkitse kasvualustaa, sillä alppiruusut pitävät hapahkosta maasta (pH 5-5,5).
D. Varmista että istutuspaikalla ei seiso vesi keväisin tai syksyisin.
E. Älä päästä kasvualustaa koskaan kuivumaan kokonaan. Alppiruusun juuristo on pieni ja se sijaitsee lähellä maanpintaa, joten se kärsii herkästi kuivuudesta.
F. Kata maanpinta haihdunnan vähentämiseksi. Katetta levitetään koko juuristoalueelle tasaisena 10 cm:n paksuisena kerroksena.
G. Muista kastella kuivina kausina (myös syksyllä), jotta kukka- ja lehtinuput kehittyvät normaalisti. 20-30 l vettä pensaalle on sopiva kerta-annos.
H. Käytä lannoitukseen Kekkilän Havu- Rodoravinnetta, joka säilyttää kasvualustan happamana. Anna lannoitetta kasteluveteen sekoitettuna roudan sulamisesta heinäkuun alkupuolelle saakka 2-3 kertaa kuukaudessa.
I. Suojaa keväällä aurinkoisella paikalla kasvavat alpiruusut kevyesti varjostusverkolla tai säkkikankaalla. Ikivihreät alppiruusut haihduttavat vettä auringonpaisteessa, mutta eivät saa täydennystä vesivarastoihinsa jäätyneestä maasta. Suojat asennetaan paikoilleen viimeistään helmi-maaliskuussa ennen aurinkoisia kevätpäiviä.