Jaloruusujen talvisuojaus

Jaloruusujen talvisuojaus

Jaloruusujen ystävälle sopii parhaiten talvi, jolloin maa, kohtuullisen kuivan syksyn jälkeen routaantuu jo marraskuussa noin 10 cm syvyyteen, ja sen jälkeen päälle sataa saman tien kunnon kerros kevyttä pakkaslunta, joka pysyy maassa kevääseen saakka. Tämä unelmien talventulo toteutuu ani harvoin, ja varsinkin Etelä- ja Lounais-Suomessa märkää säätä kestää usein jouluun asti. Märässä tai jäisessä maassa ruusujen talvehtiminen tuottaakin eniten ongelmia.

Talvehtimisen varmistaminen alkaa istutuksesta

Puutarhassa ruusuille varataan paras kasvupaikka. Oikein istutettuna ja hoidettuna ruusut menestyvät vuodesta toiseen ja palkitsevat sinut ihanalla aina pakkasiin saakka jatkuvalla loistavalla kukinnallaan.

Kaikki ryhmäruusut tarvitsevat runsaasti valoa, lämpöä ja ravinteita menestyäkseen. Erityisen tärkeä myös talvehtimisen kannalta on oikeanlainen kasvualusta. Parhaiten ruusut menestyvät kuohkeassa, ravinteikkaassa, huolella kalkitussa ja hyvin ojitetussa maassa, joka kuitenkin pidättää kosteutta. Mutta vesi ei saa jäädä koskaan ruusupenkkiin seisomaan. Multakerroksen paksuuden tulisi olla noin 50 senttiä. Jos pohjamaa on hyvin tiivistä, suositellaan laitettavaksi 20 sentin kerros kivimurskaa tai karkeaa soraa multakerroksen alle salaojitukseksi. Ruusuryhmää uusittaessa kasvualusta kannattaa vaihtaa kokonaan.

Jaloruusujen arin osa on ns. jalostuskohta. Jaloruusut on vartettu kestävään perusrunkoon, jonka tarkoituksena on antaa aralle ruusulle talvenkestävyyttä. Jos jalo-osa kuitenkin paleltuu kokonaan, voi seurauksena olla perusrungon versojen valtaama ruusupenkki. Taimet istutetaan maahan niin syvälle, että jalostuskohta jää 10–20 senttiä maan alle. Jalostuskohta erottuu muhkurana juurten ja varren välissä.

Talvisuojaus vasta maanpinnan routaantuessa

Puutarhan syystöiden yhteydessä ruusupenkistä kerätään maahan varisseet lehdet ja roskat pois. Samalla tarkistetaan, ettei maa ole painunut niin paljon, että jalonnuskohta on joutunut liian lähellä maanpintaa. Tyvelle lisätään tarvittaessa hiekkapitoista multaa pieneksi kummuksi. Se vähentää märkänä talvena veden jäämistä ja jäätymistä juuristoalueelle. Pitkiä versoja voi lyhentää n. 25 cm mittaiseksi syksyllä kukinnan päätyttyä ja lehtien varistua, jotta suojaaminen sujuu helpommin.

Jaloruusujen varsinainen talvisuojaus kannattaa tehdä vasta, kun maan pinta on hieman routaantunut. Ruusujen tyvelle lisätään 10-15 cm kerros talvisuoja-turvetta ja kasvuston päälle asetellaan suojaksi havuja tai pakkaspeite. Versoja ei kannata peittää liian aikaisin, etteivät ne ole turhaan kosteassa ja alttiina kasvitaudeille. Turve hylkii kosteutta ja pitää juurenniskan mahdollisimman kuivana. Ruusukasvuston peitto ei saa olla liian tiivistä, sillä jos talvi on lämmin, voi seurauksena olla homehtuminen ja jopa mätäneminen. Lumi on tunnetusti hyvä suoja pakkasta vastaan, joten sitä kannattaa talven mittaan kasata suojan päälle.

Keväällä ei pidä kiirehtiä suojauksien poistamisessa: poista talvisuojaukset vasta, kun yöpakkaset ja pakkastuulet ovat ohi, ja maa on varmasti sulanut. Peite on hyvä suoja kevätaurinkoa ja kylmiä, kuivattavia kevättuulia vastaan. Keväiset päivät voivat olla hyvin lämpimiäkin, jolloin ruusujen kasvu saattaa lähteä liian aikaisin käyntiin, ja heränneet silmut ovat vaarassa paleltua yöpakkasissa. Huolehdi kuitenkin, että kevätaurinko ei paahda kasveja peiton alla. Havupeittoa voit pikku hiljaa keventää ja pakkaspeittoon voi olla tarpeen tehdä ”hengitysreikiä”, joista ilma pääsee kulkemaan.

Keväällä versot leikataan ennen silmujen puhkeamista noin 10 sentin korkeudelta, vahvan silmun yläpuolelta. Kuolleet ja heikot versot poistetaan kokonaan.

Avainsanat:
,