Kukkivilla pikkupuilla ilmettä pihalle

Ihanasti kukkivia puita koristavat usein syksyllä värikkäät hedelmät ja loistavat ruskavärit.

Kukkivilla pikkupuilla ilmettä pihalle

Istuta pieniä puita, kun haluat pieneen tilaan näyttävästi kasveja useaan kerrokseen. Puiden alla viihtyvät niin sipuli- ja kesäkukat kuin pensaat ja perennat. Kun valitset 3–5 eri aikaan kukkivaa Puutarhurisi valitsemaa pikkupuuta, saat nauttia kukkien tuoksuista ja väreistä varhaisesta keväästä sydänkesään.

Vaaleanpunainen kukkapilvi

Puutarhurisi valitsema Kevätsuudelma on yksi maailman suosituimmista koristekirsikoista. Vaaleanpunaiset kukat puhkeavat aikaisina keväinä jo huhtikuun lopussa. Kukinta kestää parhaimmillaan kaksi viikkoa. Terälehtien pinkki väri vain korostuu, kun myös tuoreet punertavat lehdet työntyvät ulos silmuista. Syksyllä latvus liekehtii tulenpunaisena. Kevätsuudelma menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I–II lämpimillä paikoilla. Pohjoisempana taimi kannattaa hankkia pensaana, joka on helppo suojata pakkasilta.

Herkkua myös silmille

Maukkaita hedelmiä tuottavat kirsikat, luumut, päärynät ja omenapuut kukkivat yhtä upeasti kuin kauneimmat koristepuut. Esimerkiksi herkkuluumu Punainen Paroni ihastuttaa vaaleanpunaisilla kukillaan ja purppuraisilla lehdillään. Hedelmäpuut kukkivat eri aikaan: kirsikoiden ja luumujen terälehtien varistua kukintavuoron saavat valkokukkaiset pilariomenapuut ja siloposkiset rupiresistentit omenat. Pian niiden jälkeen kukkaan puhkeavat kerrannaiset jalosyreenit.

Kaksi Kaunotarta

Puutarhurisi valitsema jalosyreeni ’Moskovan Kaunotar’ sulattaa sydämet taivaallisen ihanasti tuoksuvilla kukillaan. Nuppuisina ne punertavat hennosti. ’Moskovan Kaunotar’ menestyy Keski-Suomessa saakka vyöhykkeillä I–III (IV).

Puistosyreeni ’Tammelan Kaunotar’ puhkeaa kukkaan noin viikon jalosyreenejä myöhemmin. Myös tämän hämäläisen lajikkeen nuput ovat vaaleanpunaiset. Se kestää talvet Rovaniemen korkeudella asti eli vyöhykkeillä I–VI (VII).

Tuoksua kesäiltoihin

Jopa 6 metriä korkea likusterisyreeni kukkii muita syreenejä myöhemmin – vasta heinäkuussa. Vaikka hunajalle tuoksuva kukinto voi olla 30-senttinen, se näyttää harsomaisen keveältä. Keltaiseen vivahtava kukinto pysyy kauniina pitkään kukinnan jälkeenkin. Laji menestyy vielä Oulun korkeudella V-vyöhykkeellä.

Pikkupuiden kukintakalenteri

Huhti–toukokuu

  • Koristekirsikka Kevätsuudelma
  • Herkkuluumu Pietarin Lahja
  • Herkkuluumu Punainen Paroni

Toukokuu

  • Keltaluumu Laatokan Helmi

Touko–kesäkuu

  • Pilariomenapuut
  • Siloposki-omenapuut

Kesäkuu

  • Jalosyreeni ’Moskovan Kaunotar’
  • Puistosyreeni ’Tammelan Kaunotar’

Heinäkuu

  • Likusterisyreeni
  • Syyshortensia (kukkii syyskuuhun)

Teksti: Ella Räty / 2014